Näytetään tekstit, joissa on tunniste villa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. lokakuuta 2023

Inkineule

















Tein tyttärelle Islantilaisen neulepuseron Lettlopi langoista.  

Malli tuli Villahullu neuleohjekirjasta, jonka sain kirjastosta.

Olisin kyllä toivonut omistavani värikopiokoneen, sillä mallin
värimuunnokset teettivät yllättävän paljon päänvaivaa.
Ei tehty mallin väreillä, vaan valittiin omat värit. 

Kirjaan ei voinut tehdä merkintöjä, joten ohjeita piti lukea
valokuvasta, mustavalkokopioista ja kännykästä. 

...mutta villapaita siitä tuli ja peräti kuudessa päivässä.

"Ei huono"  - sanoisin! 😃













perjantai 10. tammikuuta 2020

Video kuviolangan kuljettamisesta kirjoneuleessa

Kuviolangan kuljettaminen kirjoneuleessa
Tässä helppo ja yksinkertainen tapa kuljettaa kuviolankaa.

Tein langankierron kuljetettavalle langalle aina 3 - 4 silmukan välein.
Eli, kun langat on neulottaessa etusormen päällä niin, että kudottava on edessä ja kuljetettava takana, nostin kuljetettavan langan puikolla etummaisen langan alta ylös ja pudotin sen sormenpään yli odottamaan 3-4:n kudottava silmukan ajaksi. Sama toistuu koko ajan.
Kuvan sukkien malli on Fb:n Porukkaneulontaa ryhmän mallistoa sovellettuna.

kuvioneulesukat
Katso video
Ohessa video kuviolangan kuljettamisesta kirjoneuleessa, mutta pahoittelen videon laatua!
Ei ole kovin hyvä, koska kuvasin sen itse kutoessani.😅


tiistai 10. heinäkuuta 2018

Sukkakaruselli

Nyt pyörii sukkakaruselli 😀. Näitä 'Hipsulaisen karuselli'-ryhmän ohjeilla tehtyjä hassuja sukkia on mukava kutoa. Istuvat hyvin jalkaan, vaikka näyttävät aika erikoisilta. Nämä ensimmäiset menee lahjaksi.




Näitä on mukava kutoa. 😊
Toiset, nilkkasukat, Socki Fine langasta tulee itselle.


Socki (Adlibris) vahvuus kuin Novita 7-veljestä 

Socki Fine, väri Serengeti Horizon 



systerille :)



naapureille
lahjaksi ystävälle

lakujätski-sukat pojalle

Karusellisukan ohje löytyy haulla 'Hipsulaisen karuselli' tai osoitteella https://www.facebook.com/groups/186537701985778/

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Juhannus


Sateinen juhannus meni sukkaa kutoen. :)

Golffarille nilkkasukat, lanka Socki Fine 'Garmisch-Partenkirchen'. Kantapää ja päkiä on vahvistettu.


Ihan perussukat, mutta lyhyempi varsi. Koko 42, niin tällä langalla varressa on 72 s, kantalapussa 40s ja terässä 64s (16/puikko).
Päkiän vahvistus kuten vahvistettu kantalappu.
Koko pohjankin voi vahvistaa, jos haluut kestävämmän pohjan.
Päkiän vahvistaminen pienentää jalkaterään kohdistuvaa painetta? ... luulen. 😆


Mansikkasukat itselle ja pojantyttärelle
Ohje Novita lehdestä ja tässä myös Linkki ohjeeseen

paljon käytetyt mansikkasukat



perjantai 8. kesäkuuta 2018

Socki Fine lankoja

Tilasin Adlibrisiltä ohuita Socki Fine lankoja. Mukava lanka kesäsukkiin. 😊
Nilkkasukkien väri on " Midnight in Tromsö".
Nämä itselle ja samasta kerästä tulee vielä toiset samanlaiset.
Pupun villapaidan lanka on Socki Fine 'Strawberry Sprinkle' 😊
Golffarin nilkkasukkien lanka Socki Fine 'Garmisch-Partenkirchen'.

Tämä väri on " Midnight in Tromsö".



Lanka Socki Fine , Strawberry Sprinkle


sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Villahousut

Aloin kutomaan itselle sukkia, mutta koska niitä on jo ennestään rutkasti enemmän kuin jalkoja, päätin ykskaks yllättäen, että teenkin villahousut.
Nyt ne on valmiit, vaikka tein ne ihan 'omasta päästä' ja ohuesta Regia langasta. 😆 Lankaa näihin meni vajaa 300 g.
Käytän kokoa  M / L ja käsialani on mieluummin löysä kuin tiukka, mutta ei kuitenkaan mitään kalaverkkoa.

edestä (koko M/L)

'haarasilta'

sivu

takaosa

sivulta

takaa
lahkeet

Aloitin ns. sukanvarresta ja kudoin molempia sukkia vuorotellen. Lisäsin silmukoita 'sisäreunaan' tarpeen mukaan tasaisin välein ja merkkasin lisäyskohdan lemmarilla, että osasin tehdä lisäykset samoin myös toiseen sukkaosaan.

Aluksi kudoin neljällä sukkapuikolla niin kauan kun puikkojen pituus riitti, sitten vaihdoin pyöröpuikot.

Alussa silmukoita oli  4 X 16 s eli 64s.
Sukkaosan ollessa haarapituudessa, silmukoita oli 100 s / sukka.

housuosa valmistuu

haarakiila

'takaosan resori'
haarakiilan liitossauma toiseen lahkeeseen
Haarakiilan tein niin, että otin toisesta sukkavarresta 20 s sukkapuikolle ja kudoin poikittaisen läpäreen haaraan. Kun se oli sopivan kokoinen yhdistin sen kutomalla toiseen sukanvarteen (ikäänkuin silta kahden sukanvarren välissä).

Sitten poimin kaikki silmukat samalle pyöröpuikolle ja keräsin myös haarakiilasta 10s puikolle molemmin puolin (= 20s).  Puikolla oli nyt 220 s. Neuloin housuosan muuten kaikki oikein, paitsi takaosassa, keskelle 20 s. 1o1n. Siitä lähti housuosan muotoutuminen. Housuosassa en kaventanut, enkä lisännyt.

Sovittelin
monta, monta  kertaa apupuikkoja käyttäen, aina kun se oli mahdollista.
Kun housuosan korkeus tuntui sopivalta kudoin takaosaan muutaman ylimääräisen kierroksen, että takaosasta tuli vähän korkeampi.
Vyötärölle tein n. 5 cm resorin 1o 1n.
(Resorin keskelle tein myös reikäkierroksen kuminauhaa varten siten, että yksi kierros oikeaa, yksi kierros *2 yhteen, langankierto, 3 oikein*  ja yksi kierros oikeaa. Reikäkierroksen jälkeen jatkoin 1o 1n kierroksia.)

torstai 22. maaliskuuta 2018

Neulepusero


neulepusero
Muutama viikko sitten kudoin itselleni villapaidan Novitan Elegia (Metsä) langasta. Lanka oli tosi riittoisaa, sillä kerässä on 150g. Tuohon neuleeseen meni reilut kaksi kerää (n.350-400g). Loppulangasta tein vielä pitkän kietaisu huivin.

Novita Elegia (metsä)
En löytänyt mallia jossa olisi käytetty Elegiaa, joten piti soveltaa silmukkamääriä vanhasta villapaidasta. Työ eteni kokeilemalla ja ihan passelin kokoinen siitä tuli. Silti, kun sain valmiiksi,  huomasin että väri ei passannut minulle ollenkaan. 😕

Onneksi on noita kirpputoreja, jonne voi laittaa myyntiin kaiken mille ei muuten löydy käyttäjää.
Viikon verran pusero odotteli ostajaa, mutta onneksi käyttäjä löytyi. 😌

torstai 8. maaliskuuta 2018

Nallesukat

taaperon sukat Novita Nalle-langasta
Taaperon sukat, Novita Nalle langasta
Tämän talven sukkakiintiö on täysi. Nämä tulee käyttöön vasta vuoden päästä, mutta piti laittaa tänne yksi sukkakuva, kun niin tykästyin tuohon sukan varteen.

Purin normaalisti kudotun sukanvarren, kun kuvio ei miellyttänyt. Lanka muuttui ihan eri näköiseksi, kun tein varren valepalmikkoneuleena. 🤗

(valepalmikkoa 3 oikein, 1 nurin)

tiistai 16. tammikuuta 2018

Villasukkia

Villasukkakuu, tammikuu 2018

Näitten sukkien kärkikavenus on ns. sädekavennus, paitsi oranssit, joissa on ns. nauhakavennus.
Molemmat ovat helppoja ja siistejä kavennuksia, joiden ohje löytyy googlaamallaa netistä.

Novita Seitsemän veljestä perusvillasukkien ohjeet löytyvät täältä.

'uuden vuoden' sukat

Loppiaisena  2 x miesten sukat

Tyttären tekemälle sukalle tulossa pari ( toivottavasti käsiala ei kovin paljon erotu)

perjantai 1. joulukuuta 2017

Merinovillasta kauluri

merinovillakauluri
Tein meidän parivuotiaalle taaperolle kaulurin synttärilahjaksi merinovillasta, samalla kuviolla kuin sukanvarret. Lapsen on helppo pukea kauluri itse.

Aloitin joustinneuleella yläosasta. Lisäsin silmukoita sileän neuleen alueella 'sopivasti' tarpeen mukaa niin, että kaulista tuli tuollainen ponzoa muistuttava.
Valmis kauluri suojaa hyvin käyttäjän niskan ja hartiat, mutta ei haittaa käsien liikkuvuutta, eikä päällysvaatteiden pukemista.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Taaperon hanskat ja lapaset, merinovillaa

Tein tyttären parivuotiaalle taaperolle merinovillahanskat tuosta Drops Baby Merino langasta.
Lanka on mukava neuloa ja riittoisaakin se tuntuu olevan.



lapasten peukkuihin tarvitaan vähän lisää lankaa

Noihin hanskoihin meni n. 25g ja lopusta tuli vielä lapaset.

Lanka:  Drops Baby Merino; puikot 3

Luo 41 silmukkaa. Neulo 1. kierros oikein ja neulo ensimmäinen ja viimeinen silmukka yhteen. Jokaiselle puikolle tulee 10 silmukkaa.

Aloita sitten 2 oikein 2 nurin neule ja neulo sitä 6 cm (20 - 23 kierrosta käsialasta riippuen)

Aloita oikea neule ja neulo sitä pyöröneuleena n. 4cm. 
Neulo sen jälkeen eri langalla 10 silmukkaa peukaloa varten (kuten tavallisessa lapasessa). 
Kaikilla puikoilla on edelleen 10 silmukkaa.

Neulo tämän jälkeen seitsemän kierrosta ja aloita sitten sormien neulomiset kaikille sormille vuoronperään. 

Poimi muut silmukat odottamaan langalle ja neulo pikkusormi ensin
Ota puikoille yhteensä 12 silmukkaa (jaa silmukat tasan kaikkiin sormiin ja poimi tai luo ylimääräisiä tarvittaessa) ja neulo 10 kierrosta. Aloita sitten kavennus neulomalla kaksi yhteen kummallakin puolen sormea. Kun on jäljellä muutama silmukka, vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Poimi nimetöntä varten yhteensä 14 silmukkaa ja neulo 15 kierrosta. 
Kavenna samoin kuin pikkurilli ja päättele nätisti.

Poimi keskisormea varten yhteensä 14 silmukkaa ja neulo 18 kierrosta. 
Kavenna samoin kuin pikkurilli ja päättele.

Poimi etusormea varten yhteensä 14 silmukkaa ja neulo 15 kierrosta. 
Kavenna samoin kuin edelliset ja päättele.

Peukaloon tulee yhteensä 14 silmukkaa ja 12 kierrosta ennen kavennuksia. 
Kavenna samalla kierroksella aina kolme kertaa, kunnes jäljellä on muutama silmukka.

Huom! Sormien kohdat kannattaa neuloa kolmella puikolla!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sukkaa pukkaa - reiätön kantapää ohje


Olen viime syksynä kutonut villasukkia ihan urakalla. Synttäri- ja joululahjaksi kaikille, kenelle vain kelpasi. :)
Tässä on, iloisen sukkaputken 11. pari sovituksessa ja ihka ensimmäinen, itse itselle tehty villasukka ikinä. 😆 Ennestään on kyllä äidin, mamman ja anopin tekemiä. Ihana lanka!

ensimmäinen itselle tehty villasukka

Netistä löysin ohjeen, jossa syntyy Reiätön kantalappu! Linkki ohessa, kannattaa katsoa
https://www.youtube.com/watch?v=PFhIr25Pb3M

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Huovutetut kotitossut, malli Lidl

valmiit, koristellut tossut
Kudoin nämä tossut Lidlin langasta ohjeen mukaa.Viimeistelin ja huovutin pesukoneissa 60 asteessa.
Muokkasin kosteana oikeen muutoon ja kuivatin 38 numeroisten kenkien (lestien) päällä.

Lidlin huovutetut tossut
(ohje alla)
Huovutetut kotitossut, koko38/39 ja 40/41
kokoa 40/41 koskevat ohjeet ovat suluissa
lankamäärä: "Kathrin" Felt Wool  n. 150g (n.200g) / Huopuva villalanka.
neulepuikot: 5,5

mallikuvio varressa: aina oikein, silmukat neulotaan oikein joka kierroksella
mallikuvio kärjessä: 1 s. oikein, 1 s. nurin vuorotellen
mallikuvio pohjassa: neuleen oikealla puolella silmukat neulotaan oikein ja nurjalla puolella nurin
neuletiheys ennen huovutusta: 15 silmukkaa ja 14 kierrosta = 10 x 10 cm (aina oikein), puikoilla 5,5
Ohje:
Luo 30 s neulepuikoilla  nro 5,5 ja neulo 2 kierrosta aina oikein.
Kolmannessa kierroksessa 15. ja 16. silmukan välillä (muissa koossa keskellä) neulo 1 silmukka kiertäen ja neulo pohjaa varten seuraavissa oikein kudotuissa kierroksissa aiemmin lisättyjen silmukoiden oikealle ja vasemmalle puolelle yksi silmukka mallin mukaan. Varret neulotaan edelleen 15 silmukalla aina oikein, pohja 13 silmiukalla sileää neuletta 16 cm:n (17 cm;n) pituuteen. Sillmukat jotka aiemmin neulottiin aina oikein neutotaan nyt mallin mukaan 1 s. oikein, 1 s. nurin, pohjan neulomista jatketaan sileällä neuleellä, kunnes sen pituus on 21 cm (22cm).
Kärkeä varten kavenna oikein neulotun osuuden molemmissa reunoissa yksi silmukka joka toisella kierroksella. Toista kavennukset kunnes neuleessa on pohjaa varten lisättyjen silmukoiden määrä on vähentynyt.
Neulo toinen sukka samalla tavalla.
Viimeistely:
Vedä lanka loppujen silmukoiden läpi, kiristä ja ompele ne kiinni, mutta älä leikkaa lankaa.
Sulje sauma samalla langalla ( silmukoiden kohtaaminen mallissa 1 s. oikein, 1 s. nurin) siihen asti, jossa malli vaihtuu aina oikeaksi. Sulje myös kantapään takasauma (luontikerros aina oikein).



Huovuta sukat täyttämällä ne pienellä froteepyyhkeellä ( kiinnitä vaikka kuminauhalla, että pyyhkeet pysyy tossun sisällä) ja pese ne pesukoneessa, 60 asteessa pyykinpesuaineella. 

Muotoile tossut kosteana ja anna niiden kuivua vaakatasossa.
Tossut voivat kutistua n. 30%.  Jos sukista tulee liian suuret, huovuta ne uudelleen.  




Piirakkasukat

Tässä kakkosluokkaiselle koululaiselle taas yhdet villasukat. Pitänee vain sinnikkäästi totuttaa lasta villasukan käyttäjäksi.  Teen sukat h...