Näytetään tekstit, joissa on tunniste pellava. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pellava. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ikean lattiavalaisimen seikkailut

Valaisin ja ensimmäisen tuunaus

Tässä on nyt tuplasti tuunattu lattiavalaisin,
muovilla suojattuna, ettei likaannu ja mene rikki! 😉

Ikean iso lattiavalaisin lähti kertoon.
Valaisin oli kaksilamppuinen, 135 cm korkea jossa oli alkuperäinen, valkoinen riisipaperivarjostin.
Olin tuunannut sitä sisustustarroilla, jotka oli irroitettavissa elleivät olleet mieleiset.
Vein sen kirpputorille myyntiin  tarpeettomana, mutta toimivana. Laitoin siihen jopa hälyttimen, etteivä vorot vie.

Parin päivän päästä valaisin kuitenkin hävisi, mutta tilityksessä maksua ei näkynyt. Kyselin henkilökunnalta mihin se olisi voinut joutua, mutta he eivät osanneet sanoa mitään. Mystinen katoaminen. Heillä ei ollut mitään havaintoja.

Valaisin ilmestyi parin päivän kuluttua myymälään ehjänä ja myyntikuntoisensa. Muutaman päivän se olikin myynnissä ja ehjä, mutta eilen jo ihan riekaleina.

Toin sen kotiin ja ompelin pellavakankaasta uuden varjostimen vanhaan runkoon.
Jospa siitä nyt tuli kestävä ja entistä ehompi.
Toivottavasti joku tekee mieleisen kirppislöydön, vaikka hinta tuplaantuikin tuunauksen myötä.


perjantai 17. tammikuuta 2014

...erilaisia saunatyynyjä



Löysin kaapista erilaisia kangaspaloja, joista tuli sopivasti muutama saunatyyny.
3 kpl Marimekko, Lapinpöllö pellava kankaasta
2 kpl Ikean puuvilla verhokankaasta
1 kpl 'Junassa' - puuvillakangas
1 kpl 'Tiilenpäät' - puuvillakangas
1 kpl 'Oma auto' - puuvillakangas

tiistai 10. joulukuuta 2013

Saunatyynyjä joulumyyntiin




saunatyynyjä

Ruusuisia löylyjä ja lämmintä joulumieltä!
 
         Saunatyyny  
         100% pellavaa
  •     täyte 100 % polyesterivanu  
  •     ei aiheuta allergiaa
  •     vesipesu 40 o  
      FANNIILO design – käsin tehtyä ja kierrätystä
       
http://luovatoteutus.blogspot.fi
'esittelyssä'
Olen joskus ostanut jostakin uutta venäläistä pellavaliinakangasta ja viimeinkin sain ommeltua siitä saunatyynyjä. Niitä tuli 10 kpl  ja vein ne kirpputorille myyntiin.

Taisin myydä liian halvalla, kun olivat kaikki menneet jo kahden ensimmäisen päivän aikana. ;)
Olishan tuolla kaapissa vieläkin kankaista, joista voisi jotakin ommella.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

WALLILAN koivikko, kangaspala

Olin suunnittelut makkarin vehojen vaihtoa, mutta entiset vaihto-verhot kyllästyttivät jo.

'syysmakkari'
Kävin Kodin ykkösessä ja sieltä löytyi kangaspussi, jossa oli pala WALLILAN ruskeaa Koivikko - verhokangasta. Ruskeaa ei ollut enää muuten myynnissä.
Kotona oli yksi luonnonvalkoinen pellavasekoiteverho, joka laskeutui kauniisti ja jota olen paljon käyttänyt, mutta valkoisena aika 'pliisu'. Yhdistin siihen VALLILAN Koivikko palasen.

...aika jännä lopputulos?

maanantai 6. toukokuuta 2013

Laudeliinoja ja saunatyynyjä


Kaapit alkaa pursuta kankaita. Niitä tulee osteltua hetken mielijohteesta, mutta usein ne unohtuu pitkiksi ajoiksi kaappien syövereihin.

kankaiden inventointia

Kaapista löytyi pellavaa, puuvilaa ja monenlaista Marimekkoa, Vuokkoa ja Nansoa yms.
Jotakin niistä kai pitäisi tehdä.

Ompelu on mukavaa puuhaa, mutta sotkusta ja siksi ei tahdo viitsiä aloittaa.

Eilen tyhjäsin työpöydän ompelukonetta varten ja tietokone pääsi olohuoneeseen.
Tänään sitten olen ahkeroinut.  Sain vähän jo purettua tuota kangasvarastoa.

6.5.2013  päivän tuotos
5 kpl mustia laudeliinoja 150 x 48 cm
5 kpl isoja saunatyynyjä
1 kpl pieni  saunatyyny
2 kpl Marimekko pussukkaa, vetoketjulla


laudeliinoja ja saunatyynyjä
 2 kpl Marimekko pussukoita

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Vaarin päiväuni, kuultokuva

Vaarin päiväuni (koko n. 65 cm x 65 cm)
Löysin viime kesänä, lomareissulla, jostakin kirpputorilta käsityötarvike pussin 'Vaarin päiväuni', jossa oli ohje ja kaikki tykötarpeet kuultokuvan tekemistä varten. Jopa neula oli mukana pussissa.
Maksoin siitä 6 euroa.
En ole koskaan tehnyt kuultokuvaa ja se odotteli pitkään tekijääänsä. Luovuin jo koko hankkeesta ja vein pussin kirpputorille myyntiin, mutta sielläkään se ei löytänyt tekijäänsä.
- Eihän sitä voinut tekemättäkään jättää.
Niinpä tuossa parin viikon pakkasjakson aikaan ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin työstää sitä.

Teippasin kaavion styroxlevyn päälle. Sen päälle pingotin vielä pohjakankaan (harva pellava verkkokangas). 

Varsipistoja ja parsin pistoja.
Kaavio näkyi hyvin kankaan läpi ja sen mukaan kuvio oli helppo ommella.
Lanka oli luonnonvalkoista pellavalankaa, sekä ohutta vihreää pellavalankaa.
Työ joutui nopeasti ja sitä oli mukava tehdä - siistiä ja äänetöntä puuhaa.

Nyt se on tuossa keittiön ikkunassa, kun seinillä ei ole tilaa.

Hox! Haluatko tehdä itsellesi samanlaisen? 
Lankaa jäi ja kaavio on edelleen käyttökelpoinen.

Lähetä viesti jos haluat, niin lähetän tarvikkeet sinulle. Pohjakankaan joudut hankkimaan kaupasta. 
Sovitaan lähetyksestä tai noudosta.
Lähetys painaa noin 150 g  mahtuu A4 kirjekuoreen!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Saunalakki ja saunahattu -projekti

Saunalakki/-hattu suojaa hiuksia ja päätä löylyn kuumuudelta ja lisää saunomisen miellyttävyyttä. Voit ottaa kovemmat löylyt ilman että kasvoja tai korvia polttaa. Värikäsitellyt hiukset säilyttävät värinsä ja kiiltonsa pitempään, eikä hiusten latvat kuivu, kun suojaat ne saunahatulla.
Oma saunahattu - vinkkini!
  • Laita hoitoainetta hiuksiin, myssy päähän ja mene saunaan,
    - saat pehmeät ja hyvin voivat hiukset.
  • Todella jännittävän vaikutelman saat, kun kastelet saunahattusi (huopahatun)
    sisäpuolelta kylmällä vedellä ja laitat sen päähäsi kuumassa saunassa.
    Kokeile talvella laittaa lumipallo päälaelle hatun alle sulamaan. :)


Ehkäisee tehokkaasti myös saunan jälkeistä huonoa oloa ja päänsärkyä, mikä lisää saunomisen miellyttävyyttä. Erinomainen suoja vanhuksille ja lapsille.
Saunatattuja valmistin pellavasta (100%) ja villasta (100% lampaanvilla).
Yleensä saunahatut ovat yhtä kokoa, joka sopii kaikille.






Pellavaiset ovat ohuempia, kuin huovuttamalla tehdyt villahatut.

Villahattu sopii myös avantouimarille, samoin kylpytynnyrissä talviaikaan kylpeville.
Saunahatusta saat yksilöllisen lahjan esim. jouluksi - brodeeraamalla saajan nimen hattuun!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Dora Jung, Damastin mestari ja sata ruusua

Minulla on tuo Dora Jungin Sata ruusua rosan värisenä.
'Sata ruusua'  oli valmistuksessa v. 1961- 1978.
  •  '100 ruusua' saatiin häälahjaksi v. 1970.
'Sata ruusua'

Dora Jungin tunnetuin ja rakastetuin damastiliina, 100 ruusua, syntyi tilaustyönä tavaratalo Stockmannin 100-vuotisjuhliin vuonna 1962.
Se on arvostettu designklassikko, joka kulkee perintönä sukupolvelta toiselle. Liinan runsaaseen ruusukuvioon Dora Jung on saanut kudonnan keinoin ainutlaatuista kolmiulotteisuutta.
 
'Timber'




Dora Jungin Timber, oli tuotannossa 1957–1973, pellava.
Värit: valkoinen, luonnonväri ja harmaa.
Mallia kudottiin käsin jo 1940-luvulla Dora Jungin omassa kutomossa.
Valkoisen Timber liinan löysin kirpputorilta



Damastin mestari
"On mukavaa huomata, että tekstiilien arvostus on nousemaan päin. Se on tärkeää esimerkiksi vanhojen ryijyjen säilymisen kannalta. Suomalaisen tekstiilisuunnittelun merkittävimpiä nimiä oli Dora Jung (1906–80), joka uudisti perinteistä damastitekniikkaa. Damastitekniikkaa on käytetty yli 3 000 vuotta. Dora Jung kehitti damastitekniikaa siten, että jokainen kuvio voitiin ottaa yksin esille, ja näin pystyttiin kutomaan hyvin tarkkoja ornamentteja. Jungin tuotantoon kuului liinoja, kirkkotekstiilejä, kuvakudoksia, sekä uniikkeja että teollisesti tuotettuja. Bukowskin Collector-huutokaupassa syyskuussa oli myynnissä Dora Jungin 100 ruusua joka nousi 120 euron vasarahintaan (lähtöhinta 100 e).” – Lähde: Glorian Antiikkilehti, luettu 29.3.2011-

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Saunatyyny - lisää saunatyynyjä ja laudeliinat

Näitä Talo-saunatyynyjä tein 7 kpl.
Materiaali 100% pellava.Tyynyjen kangas (uusi) löytyi kirpputorilta.
Täytteenä allergiatestattu polyesterivanu.
Vesipesu 40o C
Vein ne kirpparille myyntiin ja olivat menneet heti kaikki.


Raikas Ruutu-saunasetti.
Tein lisää saunatyynyjä punaruutuisesta kankaasta (6 kpl). Tästä kankaasta tein myös neljä isoa laudeliinaa.
Materiaali 100% pellava.
Tyynyjen täytteenä allergiatestattua polyesterivanua.
Vesipesu 40o C

Tyynyjen ja laudeliinojen kangas (iso käyttämätön pellavaliina) löytyi Punaisen Ristin Kontti-myymälästä.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Printtitunika

Linnan juhlien vierailla oli iltapuvuissaan jos jonkinlaisia printtikuvia. 
Mullakin oli kaapissa pellavaa, jossa oli printti. 
Tein siitä tunikan itselleni.

Linnanjuhliin en sillä aio, mutta sain ruokailukutsun entisiltä työkavereilta ja sinne aion :)!

Saunatyyny ja kauratyyny -tilkkuprojekti

Jokaiselle ahkeralle naiselle kertyy vuosien varrella paljon erilaisia kankaita. Ehkä ne odottelevat sitä 'Sitten Kun' - aikaa. Kannattaa katsoa mitä sieltä löytyy.
Tongin vähän omaa varastoani ja innostuin löydöistä.  Kaappeihin tuli paljon lisää tilaa ... nyt voi ostella uusi kankaita ;) !
 
Saunatyynyjä (20 cm x 27 cm) ja laudeliinoja (42 cm x 73 cm)
Luonnonväristä pellavaa oli niin paljon, että sain siitä kaksitoista saunatyynyä  ja neljä isoa laudeliinaa.
 
Lämpöisiä löylyjä ja tunnelmallista Joulun aikaa!
 Saunatyyny  ja  laudeliina 100% pellavaa,
 täyte 100 % polyesterivanu, ei aiheuta allergiaa, vesipesu 40 astetta

Vein ne joulumyyntiin ja eilen oli enää neljä tyynyä jäljellä, joten ... 
piti käynnistää masiina uudelleen.




Löytyi sieltä myös pala vaaleanpunaista pellavaa, josta värkkäsin neljä pientä kauratyynyä
Ne lähtevät tänään myyntiin. Toivottavasti Joulupukki löytää myös nämä :).

Vaaleanpunainen, pieni kauratyyny eli  
PIENI vp KAURAVA  






KAURATYYNYN KÄYTTÖOHJE:



Värin terapeuttinen vaikutus:
Vaaleanpunainen liittyy epäitsekkääseen rakkauteen, lempeyteen ja hoivaamiseen.
Sillä on rauhoittava vaikutus ja se tuo lohtua tunne-elämään.
Lämpö- / kylmähauteena:
Kauratyynyä voi käyttää lämpö- tai kylmähoitona. Lämpöhoitoihin sitä lämmitetään mikrossa noin 2 minuuttia
tai tavallisessa uunissa alumiinifolioon käärittynä ja kylmähoitoihin jäähdytys pakastimessa muoviin käärittynä.

Kauratyynyn käyttö parantaa aineenvaihduntaa, rentouttaa lihasjännityksiä, tuo helpotusta päänsäryn ja migreenin oireisiin sekä on hyvä revähdysvammojen ensiapuhoidossa ja kivun lievityksessä.
Tyynyn pieni koko (17x12 cm) helpottaa käyttöä ja päissä olevat narut auttavat tyynyä pysymään paikallaan.  Päällinen on 100 % vaaleanpunaista pellavaa, sisätyyny puuvillaa ja täytteenä kauranjyviä.
Irrotettava pellavapäällinen voidaan konepestä 40o:ssa.
Ohjeita noudattaen tuotetta voidaan käyttää satoja kertoja.
© FANNIILO design

Piirakkasukat

Tässä kakkosluokkaiselle koululaiselle taas yhdet villasukat. Pitänee vain sinnikkäästi totuttaa lasta villasukan käyttäjäksi.  Teen sukat h...