Tiesithän, että kuvien ja tekstien kopiointi ei ole sallittua, mutta voit kyllä jakaa linkin tähän blogiin tai tekstiin. :)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Vaarin päiväuni, kuultokuva

Vaarin päiväuni (koko n. 65 cm x 65 cm)
Löysin viime kesänä, lomareissulla, jostakin kirpputorilta käsityötarvike pussin 'Vaarin päiväuni', jossa oli ohje ja kaikki tykötarpeet kuultokuvan tekemistä varten. Jopa neula oli mukana pussissa.
Maksoin siitä 6 euroa.
En ole koskaan tehnyt kuultokuvaa ja se odotteli pitkään tekijääänsä. Luovuin jo koko hankkeesta ja vein pussin kirpputorille myyntiin, mutta sielläkään se ei löytänyt tekijäänsä.
- Eihän sitä voinut tekemättäkään jättää.
Niinpä tuossa parin viikon pakkasjakson aikaan ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin työstää sitä.

Teippasin kaavion styroxlevyn päälle. Sen päälle pingotin vielä pohjakankaan (harva pellava verkkokangas). 

Varsipistoja ja parsin pistoja.
Kaavio näkyi hyvin kankaan läpi ja sen mukaan kuvio oli helppo ommella.
Lanka oli luonnonvalkoista pellavalankaa, sekä ohutta vihreää pellavalankaa.
Työ joutui nopeasti ja sitä oli mukava tehdä - siistiä ja äänetöntä puuhaa.

Nyt se on tuossa keittiön ikkunassa, kun seinillä ei ole tilaa.

Hox! Haluatko tehdä itsellesi samanlaisen? 
Lankaa jäi ja kaavio on edelleen käyttökelpoinen.

Lähetä viesti jos haluat, niin lähetän tarvikkeet sinulle. Pohjakankaan joudut hankkimaan kaupasta. 
Sovitaan lähetyksestä tai noudosta.
Lähetys painaa noin 150 g  mahtuu A4 kirjekuoreen!

Ei kommentteja: