kunnostetut mm- klassikot |
Tänään (13.4.2018) vein taas kirpparille kaksi korjattua MM - klassikkolaukkua, joihin lisäsin vetoketjuläpän sekä 'pesin ja puunasin'. Nämä olivat onneksi ehjiä, joten niitä ei tarvinnut 'paikkailla, eikä parsia.'
Todella huonokuntoisistakin olen tehnyt ihan käyttökelpoisia laukkuja, mutta kyllä ne työtä vaatii.
Ostan aina kunnostamani laukut sekä materiaalit ja tarvikkeet
tinkimättömään hintaan.
Käytän kunnostamiseen paljon aikaa ja maksan
vielä kirppispaikasta, hintalapuista ja hälyttimistä!
Kannattaako?!
perjantai 4.5. 2018
Toinen kuvan laukuista varastettiin!
Harmittaa, että varas iski taas ja valitsi tietysti parhaimman ja kalleimman laukun.
Kunnostettu, musta Marimekko 'urbaani' klassikko (vetoketjullinen sisäläppä)!
Hinta 50€ (vastaavan ovh.159€)
Silminnälijän kertomuksen perusteelle tiedämme kuinka varas, nuori nainen toimi!
Laukussa oli hälytin.
9-10.7. 2018 Varas iski jälleen!
Sinapinkeltainen kunnostettu Marimekko olkalaukku, hävisi ilman maksua pöydästäni. Laukussa oli hälytin.
Minulle olisi oikeutetusti pitänyt tulla 50€, mutta eipä tullut!
Tunnistan laukun, koska väri on unikki!
Jos varastelu jatkuu, lopetan laukkujen myynnin itsepalvelukirppiksellä!