Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppislöytö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppislöytö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Sarpanevan valurauta pata

Kirppislöytöni 😃 = Sarpanevan valurauta pata. Vain kahva puuttuu, mutta sen voin veistellä.
Tässä padassa on vain kansi emaloitu sisäpuolelta.
Pata on vanha, joten sen ei tarvitse näyttää uudelta. 

omatekemä kahva

toimii





perjantai 13. huhtikuuta 2018

Marimekko laukut

Olen vuosien varrella kunnostanut erilaisia ja eri värisiä Marimenkon laukkuja kymmeniä ja taas kymmeniä.  Kokonaismäärä sijoittuu varmaan 50 -100 kappaleen välille, mutta laskut on jo aikoja sitten mennyt sekaisin. Kunnostettujen MM- laukkujen hinnat vaihtelee väristä, mallista, kustannuksista ja kunnosta riippuen n. 15€ - 50€.

kunnostetut mm- klassikot

Tänään (13.4.2018) vein taas kirpparille kaksi korjattua MM - klassikkolaukkua, joihin lisäsin vetoketjuläpän sekä 'pesin ja puunasin'. Nämä olivat onneksi ehjiä, joten niitä ei tarvinnut 'paikkailla, eikä parsia.'

Todella huonokuntoisistakin olen tehnyt ihan käyttökelpoisia laukkuja, mutta kyllä ne työtä vaatii.


*****
VARKAAT ISKIVÄT JÄLLEEN:
! Turhauttavaa tehdä työtä varkaalle ja vielä maksaa siitä !

Ostan aina kunnostamani laukut sekä materiaalit ja tarvikkeet tinkimättömään hintaan.
Käytän kunnostamiseen paljon aikaa ja maksan vielä kirppispaikasta, hintalapuista ja hälyttimistä!
Kannattaako?!

Aika monta on varastettu, mutta ei ole tullut kirjattua niitä muistiin. Reput, erityisesti Fjällräven reput lähtee myös helposti 'kävelemään'.

Viimeisimpiä VARASTETTUJA: 

perjantai 4.5. 2018
Toinen kuvan laukuista varastettiin!

Harmittaa, että varas iski taas ja valitsi tietysti parhaimman ja kalleimman laukun.
Kunnostettu, musta Marimekko 'urbaani' klassikko (vetoketjullinen sisäläppä)!
Hinta 50€ (vastaavan ovh.159€)

Silminnälijän kertomuksen perusteelle tiedämme kuinka varas, nuori nainen toimi!
Laukussa oli hälytin.


9-10.7. 2018 Varas iski jälleen! 
Sinapinkeltainen kunnostettu Marimekko olkalaukku, hävisi ilman maksua pöydästäni. Laukussa oli hälytin.

Minulle olisi oikeutetusti pitänyt tulla 50€, mutta eipä tullut!
Tunnistan laukun, koska väri on unikki!


Jos varastelu jatkuu, lopetan laukkujen myynnin itsepalvelukirppiksellä!

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ikean lattiavalaisimen seikkailut

Valaisin ja ensimmäisen tuunaus

Tässä on nyt tuplasti tuunattu lattiavalaisin,
muovilla suojattuna, ettei likaannu ja mene rikki! 😉

Ikean iso lattiavalaisin lähti kertoon.
Valaisin oli kaksilamppuinen, 135 cm korkea jossa oli alkuperäinen, valkoinen riisipaperivarjostin.
Olin tuunannut sitä sisustustarroilla, jotka oli irroitettavissa elleivät olleet mieleiset.
Vein sen kirpputorille myyntiin  tarpeettomana, mutta toimivana. Laitoin siihen jopa hälyttimen, etteivä vorot vie.

Parin päivän päästä valaisin kuitenkin hävisi, mutta tilityksessä maksua ei näkynyt. Kyselin henkilökunnalta mihin se olisi voinut joutua, mutta he eivät osanneet sanoa mitään. Mystinen katoaminen. Heillä ei ollut mitään havaintoja.

Valaisin ilmestyi parin päivän kuluttua myymälään ehjänä ja myyntikuntoisensa. Muutaman päivän se olikin myynnissä ja ehjä, mutta eilen jo ihan riekaleina.

Toin sen kotiin ja ompelin pellavakankaasta uuden varjostimen vanhaan runkoon.
Jospa siitä nyt tuli kestävä ja entistä ehompi.
Toivottavasti joku tekee mieleisen kirppislöydön, vaikka hinta tuplaantuikin tuunauksen myötä.


keskiviikko 31. elokuuta 2016

Nostalginen View Master


Tein tänään mukavan kirppislöydön. View-Master ja mukana peräti 25 kuvakiekkoa, mm. Liisa Ihmemaassa, Peppi Pitkätossu, Mikki, Disneyland, Mulan yms.  ...ja hinta oli vain 7 euroa.
Ensimmäiset tällaiset ovat tainneet tulla -50 luvulla, enkä muista että itsellä olisi ollut, mutta omilla lapsilla ainakin oli.
Tällainen punainen on viimeksi pyörinyt lattialla -80 luvulla, mutta tuskin lienee sekään tallessa.
Ajatella, että yksinkertainen 3D-tekniikka saa aikuisenkin vielä innostumaan kaiken yltäkylläisyyden keskellä!
Vieläkö sinulta löytyy tämä?

Lisätietoa löytyy täältä.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kylpytakki vanhasta lakanasta

lakanan uusi elämä :)
sovituskuva
Paikattu, vanha pellava kylpytakkini sai seuraajan vanhasta kapiokirstun pohjalta löytyneestä pitsilakanasta. Itse en tuota kirstua ole päässyt penkomaan, mutta Kontista löysin tuon lakanan taannoin.

Ihana, käsin virkattu pitsi ja kangaskin vanhaa kotikutoista puuvillaa tai pellavaa.
Ihanan pehmyt  ja paksu luonnonvalkoinen kangas.

upotetut sivutaskut
Kauan mietin, että maltanko leikata moisten ihanuuden, mutta nyt se on tehty ja hyvä tuli. :)
Kangas tuli tarkasti käytettyä, sillä muutama pieni tilkku jäi.

jäännöspalat
vanhoja lakanoita















pitsi
lähikuva kankaasta








torstai 26. marraskuuta 2015

Purkinavaaja

(kuva otettu tuntemattoman
kirpparipöydästä)
Minun on yleensä vaikea avata säilyketölkkejä, mutta nyt se onnistuu. Törmäsin sattumalta tällaiseen apuvälineeseen kirpputorilla. En ostanut, vaikka ei ollut kallis. :) Vaikutti niin helpolta ja toteuttamiskelpoiselta, että tyydyin pelkkään kuvaamiseen.
 (Anteeksi ja Kiitos!).

Nyt olen virkannut näitä useampia ja ajattelin lahjoittaa niitä heikkoranteisille mummeleille apuvälineiksi.

Tarvikkeet:
pala liukuestemattoa, puuvillalankaa ja virkkauskoukku

lauantai 31. lokakuuta 2015

Olkalaukku aitoa nahkaa

laukun koko noin: korkeus 29 cm, leveys34 cm, syvyys 10 cm
Löysin kirpparilta tämän hienon nahkaisen olkalaukun. Läpän etureunaan on stanssattu teksti SADDLER'S ORIGINAL. Laukku on hyväkuntoinen, mutta luulen että se on silti aika vanha.
Käsittelin tämän nahanhoitoaineella ja väri tummui jonkin verran alkuperäisestä.
Tuossa 'nepparitasku' -kuvassa väri on lähinnä oikeaa.

nepparitaskut 
sisällä on kaksi pellavakankaista väliseinää, jotka on kantattu nahalla
SADDLER'S ORIGINAL
Mietin, että onko se aito SADDLER? Saddler on aloittanut v. 1986 ...ehkä joku vanha malli? Kiinnostaa, että jos tämä on vanha Saddlerin laukku, niin minkä ikäinen tämä laukku on ja mikä on tällaisen arvo.

Ps. Kysyin Saddler Scandinavian tehtaalta onko tämä heidän valmistama laukku ja sain tällaisen vastauksen.

"Nej, detta ä inte vår väska. Vi har inte den logon. Vet att det finns ett bolag i England som har liknande namn som vårt Saddler Scandinavia AB."
käännös: "Ei, tämä ei ole meidän laukku. Logo ei ole meidän. Tiedän, että Englannissa on olemassa yritys, jolla ovat on samanlainen nimi kuin meidän, Saddler Scandinavia AB."



torstai 6. marraskuuta 2014

Vauvanukke

Kävin taas kiertelemässä kierrätyskeskuksessa, vaikka ei minulla mitään ostettavaa varsinaisesti ollut.
Tällä kertaa lasten tavarat kiehtoivat. Ostin nipun pienille lapsille tarkoitettuja muumilehtiä ja illalla niitä sitten selaisin ihan innoissani, ... kuvia katselin ... heh... niinkuin pienet lapsetkin tekevät.





Ostin myös yksinäisen vauvanuken ja vaatteetkin sille löytyi. Vähän isoja vauvanvaatteita, mutta käyttämättömiä tai vähän käytettyjä.
Tänään olen koko päivän 'leikkinyt' sillä nukella. Pukenut ja riisunut. Ommellut  ja pientänyt ne vaatteet sopiviksi. Väsyttävää hommaa se on pienelle, joten piti tehdä sille vielä sänkykin sopivasta laatikosta.
... ja kuinka ollakaan, vauvahan nauraa hekotteli tyytyväisenä, kun käteni osui vahingossa 'naurunappulaan'.
Se sitten olikin naurava vauvanukke!

lauantai 11. lokakuuta 2014

Vanha Friitalan lammasturkki

pesun jälkeistä tuuletusta :)

Viime viikolla poikkesin kierrätyskeskuksessa, ihan vain huvikseni. Kiertelin ja katselin ylimalkaisesti, sillä mitään varsinaista en ollut etsimässä. Takkitelineestä bongasin pitkän lammasturkin.
Turkki on täyspitkä, beigen värinen, hyväkuntoinen ja siisti.
Koko 40.

Se oli tainnut olla pitkään käyttämättä ja säilytyspaikka oli luultavimmin ollut ullakko.
Näin päättelen siitä, että taskusta löytyi 50 pennin kolikko vuodelta -63 ja kaksi kymmen-pennistä vuosilta -74 ja -80.
Turkkiin oli tarttunut ns. ullakon haju, joka on kuulema vaikea saada pois.

Aisteiltani muistutan homekoiraa, joten voin heti todeta, että hometalon ullakolla tämä ei ole ollut!

... joten, ei muuta kuin hajunpoistoa harjoittelemaan!

Tuuletin sitä pari päivää ulkona, tuloksetta.
Seuraavaksi kokeilin etikkaa, jota suhauttelin suihkupullosta suoraan kuivaan turkkiin.

Nyt haju oli tosi pistävä, mutta tulipahan desinfioitua :).
Tämän käsittelyn jälkeen takkia ei enää voinut tuoda sisälle.

Netistä löysin maininnan, että otsonointi poistaa hajuja myös tekstiileistä, joten pakkasin turkin isoon muovikassiin ja marssin SOL-pesulaan.
Sain hyvää palvelua ja asiantuntevia neuvoja, mutta sielläkin epäiltiin, että hajua ei saa pois.
Turkin vierailu nahkapesulassa olisi maksanut reilut 90 €, eikä takuuta tuloksesta voitu antaa.
Olisi ollut turhan kallista kokeilua, joten päätin kokeilla omatoimista pesua.


Pesulan henkilökunnalta sain hyviä ohjeita.
Kertoivat, että ongelma vesipessussa saattaa olla nahan kovettuminen.

1. Käytä villalle tarkoitettua pesuainetta, mikä korvaa nahasta poistuvan rasvan ainakin osittain.
2. Käytä alhaista lämpötilaa n. 30 astetta.
3. Pese koneessa, että saat tasaisen tuloksen.
4. Linkoa hyvin.
5. Käytä kuivausrumpua, jos mahdollista että kuivuminen käynnistyy nopeasti. Kuivausrumpu pehmittää ja muokkaa nahkaa.
6. Pesty nahka pehmenee myös käytössä.

pesuaineet
Ostin villalle tarkoitettua pesuainetta (Maison Belle) ja lisäksi marseille saippuaa (Le Chat).
Hieroin nahkapuolelle käsin marseille saippuaa karkealla sienellä, jonka jälkeen pesin sen koneessa villaohjelmalla. Koneessa käytin tuota villalle tarkoitettua pesuainetta.

Minulla ei ollut käytössäni kuivausrumpua, mutta pesukoneessa on erillinen linkousohjelma, jota käytin vielä normaalilinkouksen lisäksi. Turkista tuli linkoamalla jo melko kuiva.

'virallinen pesuohje'
Laitoin sen kuivaushuoneeseen narujen päälle kuivumaan, avasin ikkunan ja väänsin tuulettimen tohisemaan.
Parin tunnin päästä kävin vaihtamassa takin asentoa ja se oli jo melkein kuiva ja IHAN pehmeä. Aamulla se oli kuiva ja pehmeä. Tuoksui pesuaineelle. Tuossa Moison & Belle pesuaineessa on vahva tuoksu, koska siinä on käytetty hajusteena eteerisiä öljyjä. Käytyin pesuainetta ehkä vähän liikaa, kun luin annostelun vasta jälkikäteen. :)

Hox!
Testasin hajun siten, että pesin tuolla aineessa myös yhden silkkihuivin ja nyt ne tuoksuvat samalla, sekä huivi että turkki.


Nyt se tuulettuu taas ulkona ja odotan jännittyneenä, että pesuaineen tuoksu hälvenee vähän.

perjantai 1. elokuuta 2014

Napiala reppu

Napiala (kuvan väri  huono)
oikea väri: maastonvihreä, oranssi, musta
Olen pitkään haaveillut pienestä, erityisestä repusta. En tokikaan siksi, etteikö minulla olisi reppuja ennestään. On reppuja ja rikkojakin useampia, mutta sellainen hellyttävä pieni vanha päiväreppu on ollut haaveena.
 Fjällrävenin Kånken on ollut yksi vaihtoehto, mutta toisaalta sen uusi nousu on vähän pidätellyt, koska niitä on nyt liian paljon liikkeellä.

Tänään tein todellisen löydön ja bongasin kirpputorilta etsimäni.  Huikeeta! 

NAPIALAn pieni 'Ilves' reppu, nahkaviilekkeillä.  Hyväkuntoinen.

Hieno löytö!

Täältä tietoa Napialan nahkatehtaan historiasta.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Solmio, kravatti tai kraga

Ostin Kontista muutaman kravatin
(yhteensä 167 kpl) käsitöitä varten.
Eipä ollut tuossa määrässa kahta samanlaista. :) Silkkikravatteja oli 60 ja paljon merkki tuotteita sekä muutama Maria Kurjen suunnittelemakin.

Pitää vähän suunnitella mitä niistä saisi aikaan.


Jos sinulla, rakas lukijani on ideoita, niin kerro niistä minullekin. Olisin todella kiitollinen.
Jätä kommenttisi tai lähetä sähköpostia.

Tässä oikeaa asiatietoa solmion käytöstä:

Kravattisolmu
(lähde: Wikipedia)
"Kravattisolmu on kravattiin tehtävä kiristyvä solmu. Kravatin ohuemman pään on tarkoitus liukua solmun sisällä ja siten mahdollistaa kravatin kiristämisen ja löysäämisen.
Kaksi yleisimmin käytettyä solmua ovat englantilainen solmu (four-in-hand) ja ranskalainen solmu (puoli-Windsor).
Englantilainen kravattisolmu on muodoltaan toispuoleinen, suipompi ja kapeampi kuin ranskalainen kravattisolmu.
Solmun valinta riippuu kauluksen muodosta sekä solmion leveydestä ja materiaalista[3], englantilainen solmu sopii yleensä paremmin kauluksiin, joiden kielien väliin jää kapeampi rako. Yksinkertaisempana solmuna englantilainen solmu on myös parempi vaihtoehto, jos solmion materiaali on hyvin paksua. Ranskalainen solmu on symmetrisempi ja sopii kaulukseen, jonka aukko on leveämpi."

Englantilaisen solmun solmiminen: 












"Yleinen virhe on solmia kravatin solmu liian tiukaksi. Useimmissa tilanteissa solmu näyttää paremmalta, jos se on löyhä, eli solmu kiedotaan muotoonsa löysästi ja kiristetään vasta lopuksi. Jos solmion materiaali on ohutta, solmua voidaan kasvattaa kietomalla kravatin pääosaa solmun ympärille kerran tai kaksi ennen kuin leveä pää kiertää ylös ja itsensä alle. Kravattisolmuja on monia erilaisia, kaikkiaan 85 tai jopa 188."

Solmion värit ja kuviot (lähde: Wikipedia)

"Nykyään solmio on eräs miehen puvun värikkäimmistä osista. Solmion värit valitaan yleensä siten, että ne toistavat paidan tai puvun värejä tai muutoin sopivat niihin. Helppo muistisääntö on sellainen, että solmio on aina paitaa tummempi sekä eri värinen kuin puku.
Solmion kuvioiden määrä kannattaa suhteuttaa muuhun pukeutumiseen, turhia ristiriitoja välttäen.
Esimerkiksi viistoruudullinen solmio vaakaruudullisen paidan kanssa on yhdistelmä, joka vaatii hyvää tyylitajua onnistuakseen.

Yksivärinen solmio on helppo sovittaa muuhun pukeutumiseen ja varma yhdistelmä on samanvärinen solmio ja paita. Raidallisten solmioiden käytössä kannattaa olla varovainen Isossa-Britanniassa, jossa monilla organisaatioilla on oma kuvionsa (vrt. tartaanit). Englantilaisten solmioiden raidat kulkevat yleensä vasemmalta oikealle alas, amerikkalaisten toisinpäin. Muita väri- ja kuvioyhdistelmiä on lukuisia. Kuviot voivat olla kankaaseen kudottuja, painettuja tai käsinmaalattuja.

Geometriset kuviot ovat yleisiä, etenkin kudottuina, painetuissa solmioissa on laaja valikoima sarjakuvahahmoja, eläimiä jne., joiden käyttöä kannattaa harkita varoen."

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Vanha Wärtsilän rautapata

Viime viikolla kiertelin Oulun kirpputoreja polkupyörällä ja tein taas hyvän löydön, kun löysin eräältä kirppikseltä Wärtsilän rautapadan (3 l ja parillakansi) . Ehjä ja hyväkuntoinen muuten, mutta vähän ruosteessa, joten puhdistettavaa siinä oli.
...runsaasti PataPataa
kannen pesu

pohjaleima

Kolme tuntia työstin sitä tiskipöydällä teräsvillan kanssa ja siitähän tuli kuin 'uusi'.
Puhdistuksen jälkeen voitelin padan kauttaaltaan voilla ja 'rasvapoltin' sen kuumassa uunissa. 

Lopuksi pyyhin imeytymättömät rasvat pois talouspaperilla.


rasvapoltettu pata

rasvapoltettu kansi (parila)

rasvapoltettu kansi päältä


tiistai 28. elokuuta 2012

Vanhaa Marimekkoa

Löysin taannoin kirppikseltä isokokoisen Marimekon mekon, olkatoppauksilla. Koko taisi olla 48.
Kangas oli oikein kiva ja ajattelin pienentää sen itselleni sopivaksi.  ... no, homma jäi aikeeksi.

Mekkona se ei oikein istu tähän päivään, joten lyhensin sen niin, että sitä voi käyttää jakkuna, tuinikana tai paitana. Kokoa en pinentänyt, mutta väljänä se käy esimerkiksi housujen kanssa monen kokoiselle.
Vein kirpparille ja laitoin olkatoppaukset ja helmapätkän (sopii huiviksi) mukaan, ettei jää ylijäämäkankaita  kaappeihin.

ps.
AamuTV:ssä oli vasta hiljattain juttu, jossa kerrottiin että nykyään saa ostaa design T-paitoja, joiden leikkuujätekankaat tulevat mukaan hienosti design-pussiin pakattuna.  ;)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Mulberry, mustaa congo-nahkaa

Kaikenlaista olen kirpparilta kotiin kantanut, mutta nyt luulen tehneeni 'löydön'.
Taisin löytää aidon Mulberryn laukun. :)    ... luultavasti tämä on 80-luvun puolivälin ajoilta.

Jos lukijoillani on tietoa Mulberryn laukuista ja tämän aitoudesta, olisin kiitollinen saamistani tiedoista.

Taisin saada tämän aika halvalla?


Saanko esitellä,  Mulberry mustaa congo-nahkaa. :)))



laatta

58985


olkahihnan solki








tiistai 17. toukokuuta 2011

Kiikkutuolinmattoja

Eilen löysin kirpparilta vanhan villahuovan, jonka väreihin ihastuin. 
Tietenkin se piti ostaa. 
Huopia ja shaaleja on jo joka lähtöön, joten tein siitä kolme kiikkutuolinmattoa.
Niitä voi käyttää molemmin puolin; joko tumma- tai vaaleapuoli päällä.

Leikkasin huovan pituussuunnassa kolmeen osaan ja huolittelin kaitaleiden reunat pylväsvirkkauksella 
... ja siinäpä se.

Piirakkasukat

Tässä kakkosluokkaiselle koululaiselle taas yhdet villasukat. Pitänee vain sinnikkäästi totuttaa lasta villasukan käyttäjäksi.  Teen sukat h...