maanantai 6. toukokuuta 2013

Laudeliinoja ja saunatyynyjä


Kaapit alkaa pursuta kankaita. Niitä tulee osteltua hetken mielijohteesta, mutta usein ne unohtuu pitkiksi ajoiksi kaappien syövereihin.

kankaiden inventointia

Kaapista löytyi pellavaa, puuvilaa ja monenlaista Marimekkoa, Vuokkoa ja Nansoa yms.
Jotakin niistä kai pitäisi tehdä.

Ompelu on mukavaa puuhaa, mutta sotkusta ja siksi ei tahdo viitsiä aloittaa.

Eilen tyhjäsin työpöydän ompelukonetta varten ja tietokone pääsi olohuoneeseen.
Tänään sitten olen ahkeroinut.  Sain vähän jo purettua tuota kangasvarastoa.

6.5.2013  päivän tuotos
5 kpl mustia laudeliinoja 150 x 48 cm
5 kpl isoja saunatyynyjä
1 kpl pieni  saunatyyny
2 kpl Marimekko pussukkaa, vetoketjulla


laudeliinoja ja saunatyynyjä
 2 kpl Marimekko pussukoita

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Marimekko-essut

Päälimmäisessä 2-osainen tasku

...tässä päälimmäisenä pienitaskuinen essu
Vanha Marimekkon Unikko verho sai tänään uuden elämän. Se oli jo jonkin verran haalistunut auringossa, joten verhoksi siitä ei enää ollut, vaikka muuten ihan Ok.

Siitä tuli neljä essua, kaksi pienellä taskulla ja kaksi isolla (kaksiosaisella) taskulla varistettuja.
...lisäksi tarvittiin vain yksi paketti ( 7m) vinokanttia.
Koko päivä siinä meni, mutta valmista tuli.
Aloitin aamulla ennen seitsemää ja lopetin iltapäivällä klo 17.

Vein ne kirpparille myyntiin.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Vanhan lipaston entisöinti


Tällainen siitä sitten tuli (edestä).

Tällainen siitä sitten tuli.
Eilen (17.2.2013) kiinnitettiin helat ja siirrettiin se tyttären huusholliin.

sivu
toinen sivu
ylhäältä
Loppuvaiheessa meinasi kyllä vähän vastustaa!

Lukot: Lukot toimivat ennen entisöintiä. Ilmeisesti hionnassa lukot olivat vauriotuneet, koska ainoastaan toisen ylälaatikon lukko 'toimi' = meni lukkoon, mutta ei enää auennut. Yksi avainkin katkesi lukon sisään. Lopulta laatikko piti murtaa auki ja lipastoa piti taas liimata ja laittaa puristimiin.

Vetimet: Entisiin vetimiin ei saanut yhden rikkoutuneen tilalle samanlaista, joten tilasin uudet antiikki vetimet Helamestareilta. Niiden ruuvit olivat niin mitättömät, että katkeilivat heloja kiinnitettäessä, eikä Oulusta löytynyt heloihin sopivia ruuveja.

Ostin Kärkkäiseltä Pislan valurautaiset, mustat vetimet - 5,50€/kpl ... tosin niissä oli kirkkaat ruuvit, joiden tilalle löysin (onneksi) Tullin pultista mustat. 
Näillä vetimillä avaimenreijät peittyivät, mutta parempi niin, ettei tule kiusausta yrittää laittaa laatikoita lukkoon! :)

Kokeilen palauttaa nuo turhat helat, koska maksoivat postikuluineen lähes 50 €.
ps. Sain palauttaa ylimääräiset helat ja rahatkin tuli tilille. Kiitos Helamestarit Oy! :)

 Lipaston jalat: En huomannut purkuvaiheessa merkata lipaston jalkojen paikkoja, joten kasaus vaiheessa liimasin jalat väärään järjestykseen ja konaisuudesta tuli vähän keikkana.
No, onneksi vain vähän - yhdellä tassulla epätasaisuus korjaantui.
Seuraavalla kerralla olen viisaampi!

helat
jalka
laatikko



 ***************************************************************************
Taustoja: (21.12.2013)
Minulla on ollut mummoni (äidin äidin) vanha, n. 100 v. lipasto käytössä, mutta se vaati jo entisöintiä.
halkeillut - korjaamaton

Olen luvannut sen tyttärelle. Nyt hän on muuttamassa uuteen kotiin, se olisi tarkoitus siirtää sinne.

Aloitin syksyllä entisöintikurssin, missä olen sitä muutaman tunnin aina kerran viikossa työstänyt, mutta on siinä yllättävän paljon hommaa.  Tarkoitus oli saada se valmiiksi tyttären  muuttoon mennessä, mutta aikataulu ei aivan pitänyt. ... mukavaa puuhaa joka tapauksessa!

No parempi myöhään, kun ei milloinkaan - eiköhän se tammikuussa valmistu.
maalinpoistoa

maalinpoistoa (kännykkäkuva)

puhtaat laatikot (kännykkäkuva)

koivupintaa (kännykkäkuva)

oksanpaikkausta (kännykkäkuva)
halkeamien liimaus ja puristimet

ehjä kansi

pian valmis (21.12.2013)

lauantai 16. helmikuuta 2013

Hanskat

Hanskat Drops Alpaca langasta

Nämä hanskat on kudottu kaksinkertaisesta langasta.

Alpakka
DROPS Alpaca on ihana lanka, joka on kehrätty 100% alpakasta. Lanka on käsittelemätön, eli sitä ei ole altistettu kemialliselle käsittelylle ennen värjäystä. Tämän ansiosta kuidun parhaimmat ominaisuudet pääsevät esille ja lanka saa paremman muodon ja rakenteen.

Langassa on 3 säiettä ja sitä on kehrätty erityisen vahvaksi. Langasta on saatavilla paljon eri värejä, sekä kirkkaita että hillittyjä sävyjä. Lanka löytyy yksivärisenä, värisekoituksina ja värjäämättömänä. Monivärisen langan värit on karstattu yhteen ennen kehräystä, jolloin langasta tulee kirjava.

DROPS Alpaca-langalle löytyy laaja ja vaihteleva ohjekanta. Tästä langasta neulotuista vaatteista tulee kevyitä ja mukavia ja neulepinnasta tulee hienosti kiiltävä. Neule tuntuu todella pehmeältä myös suoraan ihoa vasten.

Valmistettu Perussa.

Ohjeita Alpaca langalle täältä.

torstai 20. joulukuuta 2012

Lapasia pukinkonttiin

Oranssit, huovutetut lapaset
Talvi on taas tullut ja pakkaset paukkuu.
Lämpimät lapaset, vanttuut tai 'rasat' (kuten etelä-pohjalainen sanoo) on aina tervetullut lahja, josta nuorisokin tykkää.
Nämä oranssit, huovutetut lapaset saattavat löytyä pukin kontista.

... lisää tulossa


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

...pipo ja hanskalaatikot hattuhyllylle

valmiit






Minulla on ollut hattuhyllyssä muovikoreja pipoja ja hanskoja varten, mutta olen todennut ne liian pieniksi.
Kokeilin tällaisia pahvilaatikoita ja ainakin nyt ne toimivat paremmin kuin muoviset edelnsä.

Vinkki!  
Valitse tukevia laatikoita.  Nämä ovat kaupan muovipussilaatikoita, joiden päädyt ovat tukevasti kaksinkertaiset, mutta myös pitkät sivut kannattaa taittaa kaksinkertaiseksi.

torstai 1. marraskuuta 2012

Pari kahvipussikassia

...pääasiassa Presidettiä ja Juhla Mokkaa
Pari päivää vierähi taas noiden kahvipussien kanssa. Toisen tein lahjaksi ja toisesta oli tilaus. Ei niistä 'hääppösiä' tullut - mutta minkäs teet  :) ... tämmöisiä tällä kertaa!

Aikaa niitten kanssa ainakin tuhrautuu! 
Eilisestä tuli ns. 'ompelijattaren yökkäripäivä', kun aloitin aamulla klo 8.00 ja lopetin yöllä klo 24.

ps.
Onneksi telkkarissa pyörii Emmerdale, että tulee välillä  edes vähän keskeytettyä! :D

... sanotaan, että 'hulluilla on halvat huvit' ja minulla myös!

...mutta nyt taisi taas olla viimeiset kassit!!!!

Kaikki kahvipussi tekeleeni löytyvät tästä blogista hakusanalla kahvipussit.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Virkattu matto

5.11.2012  Lisää maton virkkausta.
Ostin Kontista pussillisen valmiiksi leikattuja matonkuteita ja virkkasin niistä kaksi mattoa.





5.10.2012 Virkattu matto T-paidoista


Kuvan mattoon on uponnut jo 7 T-paitaa ja halkaisija on vasta 70 cm
... nyt loppui T-paidat;
tässä on 11 paitaa ja maton halkaisija on 80 cm
...heh... vielä löytyi yksi paita ja nyt tässä on tusina T-paitaa
Muistan joskus 60-70 luvulla äitini virkanneen minulle pyöreän puuvillamaton, jonka olen nyt kadottanut, eksynyt varmaankin muutossa.
Näyttävät taas tulleen muotiin.  Valmista kudetta saa ostaa, mutta se on aika kallista. Valmiit virkatut matot maksavan kirpputorillakin, koosta ja mallista riippuen, jopa 30 - 55€.


... päätin siis itse kokeilla tuota virkkausta!
Ostin paksun koukun (10) ja kaivelin vaatekaapista nipun vanhoja T-paitoja ... niitähän riittää joka huushollissa - eikun matonkuteita leikkaamaan.
Sotkuisin ja työläin juttu koko projektissa onkin tuo kuteiden leikkaaminen, mutta virkkaaminen on helppoa ja siistiä.

Mattohan valmistuu ihan huomaamatta, telkkaria katsellessa!:)

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kuvioitu jakku

Viime kesänä ostin Rovaniemeltä, Marimekon liikkeestä palan ruusukangasta. Ajattelin tehdä siitä laukun, mutta en ole saanut aikaiseksi.
Nyt muistin tuon kankaan ja keksin sille käyttöä.
Tylsän harmaa työjakku sai  ruusunhohtoisen värin ja niin syntyi unikki design-jakku. ;)


...hioissa on nyt vain kaksi nappia



Toivottavasti  tämä löytää pian kirpparilta uuden, onnellisen omistajan!

tiistai 28. elokuuta 2012

Vanhaa Marimekkoa

Löysin taannoin kirppikseltä isokokoisen Marimekon mekon, olkatoppauksilla. Koko taisi olla 48.
Kangas oli oikein kiva ja ajattelin pienentää sen itselleni sopivaksi.  ... no, homma jäi aikeeksi.

Mekkona se ei oikein istu tähän päivään, joten lyhensin sen niin, että sitä voi käyttää jakkuna, tuinikana tai paitana. Kokoa en pinentänyt, mutta väljänä se käy esimerkiksi housujen kanssa monen kokoiselle.
Vein kirpparille ja laitoin olkatoppaukset ja helmapätkän (sopii huiviksi) mukaan, ettei jää ylijäämäkankaita  kaappeihin.

ps.
AamuTV:ssä oli vasta hiljattain juttu, jossa kerrottiin että nykyään saa ostaa design T-paitoja, joiden leikkuujätekankaat tulevat mukaan hienosti design-pussiin pakattuna.  ;)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Mulberry, mustaa congo-nahkaa

Kaikenlaista olen kirpparilta kotiin kantanut, mutta nyt luulen tehneeni 'löydön'.
Taisin löytää aidon Mulberryn laukun. :)    ... luultavasti tämä on 80-luvun puolivälin ajoilta.

Jos lukijoillani on tietoa Mulberryn laukuista ja tämän aitoudesta, olisin kiitollinen saamistani tiedoista.

Taisin saada tämän aika halvalla?


Saanko esitellä,  Mulberry mustaa congo-nahkaa. :)))



laatta

58985


olkahihnan solki








LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...