Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Ikean lattiavalaisimen seikkailut

Kuva
Valaisin ja ensimmäisen tuunaus Tässä on nyt tuplasti tuunattu lattiavalaisin, muovilla suojattuna, ettei likaannu ja mene rikki! 😉 Ikean iso lattiavalaisin lähti kertoon. Valaisin oli kaksilamppuinen, 135 cm korkea jossa oli alkuperäinen, valkoinen riisipaperivarjostin. Olin tuunannut sitä sisustustarroilla, jotka oli irroitettavissa elleivät olleet mieleiset. Vein sen kirpputorille myyntiin  tarpeettomana, mutta toimivana. Laitoin siihen jopa hälyttimen, etteivä vorot vie. Parin päivän päästä valaisin kuitenkin hävisi, mutta tilityksessä maksua ei näkynyt. Kyselin henkilökunnalta mihin se olisi voinut joutua, mutta he eivät osanneet sanoa mitään. Mystinen katoaminen. Heillä ei ollut mitään havaintoja. Valaisin ilmestyi parin päivän kuluttua myymälään ehjänä ja myyntikuntoisensa. Muutaman päivän se olikin myynnissä ja ehjä, mutta eilen jo ihan riekaleina. Toin sen kotiin ja ompelin pellavakankaasta uuden varjostimen vanhaan runkoon. Jospa siitä nyt tuli kestävä j