Rouhea tiiliprojekti


17.4.2015  (tästä se alkoi)
Kärräsin takapihalle ison kasan naapurin lahjoittamia tiiliä. Oikeammin se oli tiilisilppua, sillä montakaan kokonaista tiiltä siinä kasassa ei ollut. Tiilet ovat peräisin jostakin vanhasta purkurakennuksesta.
Tuli kaksi kärpästä yhdellä iskulla - naapuri säästyi kaatopaikkalaskulta ja minä sain puuhatella. 

Ajattelin tehdä niistä kasvu-altaan kukille, kun varastossa on vielä avaamaton, viime kesältä jäänyt sementtisäkki.
Hurtigcement - Snabbcement
18.4.2015
18.4.2015

Kokonaisen päivän ahersin, ja allaskin valmistui mutta kasa ei juuri pienentynyt.
Allas? ... voikohan edes puhua altaasta.
Naapurin rouva kävi katsomassa luomustani ja kysyi, että "miten siinä pysyy vesi, kun se on noin reikäinen". ...nooh, laitan sinne multaa, en vettä.

Aika rouhea siitä tuli, vaikka jokainen kivenmurikka piti etsiä ja sovittaa.
Laiton loput tiilet altaan pohjalle ja sain hyvän salaojituksenkin ikäänkuin vahingossa. Peitin koko komeuden ressulla, että saa kuivua yön rauhassa.

19.4.2015

viimeistelyä vaille valmis, 19.4.2015
Ei tullu aivan yhtä viimeistelty kuin kuvassa taustalla, kompostilaatikon takana näkyvä taloyhtiön iso istutusallas, mutta tässä on tunnetta mukana. :)

Rakentajalla on nyt aika pieksetty olo, tuhansien askelten ja kyykkimisten jäljeltä, mutta ehkä se paranee sillä millä on tullutkin.
Viimeistely ja kukkien istuttaminen kruunaa lopulta koko urakan.

ps. Tänään 12.6.2015 projektini näyttää tältä, vaikka alkukesä on ollut kylmä ja sateinen.

12.6.2015
12.6.2015
ps.
Kuvasin projektini vielä kerran (29.7.2015) ja nyt se näyttää jo aika valmilta. Kun Lapinnauhukset avaavat kukkansa niin keltainen kukka-kruunu on valmis. (smile-hymiö)

kuvattu 29.7.2015




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kahvipussi-kauppakassit

Säärystimet, ohje

Vanha Friitalan lammasturkki